Takaisin lähtöpisteeseen: Brisbane

Aamulla startattiin kohti Surfer’s Paradisea nauttimaan rannasta. Tuuli ei häirinnyt meitä rannalla köllöttäjiä, joten ruuhkaksi asti alkoi olla väkeä puolilta päivin. Aallot silti jaksoi pauhata, vaikka ei tuullut. Päätettiin antaa muille tilaa ja siirryttiin lounastamaan viereiseen rantabaariin. Täydellä masulla oli hyvä jatkaa matkaa. Käytiin ensin Bunningissa hakemassa mulle työhanskat, sillä työt Bundabergissa odotti alkavaksi lomailun päätteeksi. Jussi tietenkin halusi katsastaa puutarhaosaston ja pääsi siellä oikeuksiinsa.

Surfer's Paradise

Chicken Salad

Jussi innoissaan Bunningissa

Seuraava etappi olikin Brisbane, päätettiin kuitenkin katsastaa Suomikahvila Poro, joka sijaitsee kutakuinkin matkan varrella. Paikan oli perustanut rovaniemeläinen nainen, joka oli jo jättäytynyt itse pois kahvilan toiminnasta. Kassaneiti kuitenkin oli ystävällinen aussinainen, joka oli opetellut hieman suomea. Juotiin kaffet ja teet siinä, pojat otti leivonnaiset kyytipojaksi. Mää nappasin matkaan vielä ruisleipää pakastimesta kraavin toiveissa. Saavuttiin Brisbaneen iltapäivällä ja checkattiin sisään airbnb-kämppään. Oltiin buukattu samasta talosta, kuin joulun välipäivinä, joten saatiin nauttia kauniista maisemista Brisbanen yllä jälleen kerran. Ilta menikin chillaillessa kämpillä ja iskä kokkaili meille murukastiketta ja muusia. Annoin oman panokseni salaatin muodossa. Ihan kun olis kotona ollut. Hyvvvää oli meinaa, kolmella veellä!!

Poro Cafe ja scandinaavinen tarjonta




Ei ollut tätä leipää tehty juureen, jotakin siitä puuttui... Mutta paremman puutteessa..

Takaisin samoilla huudeilla


Illalla laitettu kraavi oli valmista nautittavaksi aamiaisella ja voi kyllä, suu napsas. Ruikkarissa olis ollut toivomisen varaa, mutta ei kai sitä liikaa voi vaatia. Päivä menikin ostoskeskuksessa, sillä mulla oli kampaaja varattuna. Siinä menikin hieman oletettua pidempään, mutta pojat kuitenkin jaksoi kiltisti odottaa. Iskä oli löytänyt bluetooth kajaritkin, ettei ihan turha reissu ollut ;-). Mulla kyllä suu loksahti auki, kun oli tukka saatu minttiin ja menin kassalle maksamaan. Koko pään raidat ja leikkaus - 345 aud. Hintaan toki sisältyi myös hajusuihkeen hengittely ja päähieronta ennen kuin kampaaja vapautui (haha), mikä lie hiusmaski ja pari kuppia teetä suklaan kera. Palvelu kyllä pelas ja siitä saikin sitten maksaa. Onneks sentään olin tyytyväinen hiuksiin, muuten olis tullut itku.





Kampaajan jälkeen vedin muutaman sushirullan nassuun ja lähdettiin etsimään ennakkoäänestyspaikkaa. Äänestyspaikka löytyi Rochedalesta, kunniakonsulaatin tiloista. Näin saatiin hoidettua pois alta kansalaisvelvollisuus tai -oikeus, kuka nyt mitenkin asian ajattelee. Ehtoopäivällä kävin testaamassa talon kuntosalin, oli oikein toimiva. Hiki tuli. Pojat jäi nukkumaan päikkäreitä, oli niin rankka kampaajareissu.. haha! Iskä innostui tekemään illalliseksi lihapullia, voi veljet! Muussi ja lihapullat toimii aina. 

Äänestyspaikalla






Auringon laskua kämpiltä


Brisbanessa kun ei oo rantaa, muutakuin rakennettu laguuni, suunnattiin hieman Brisbanen ulkopuolelle etsimään biitsiä. Pariin otteeseen ajettiin harhaan ja lopulta kun löydettiin “ranta,” niin se oli ehkä kamalin ranta mitä olin koskaan nähnyt. Ensinnäkin se oli jonkun talon takapihalla ja vesi oli niin korkeella, että puita myöden rantaviiva oli veden peitossa. Hiekkaosuutta oli ehkä metri enää näkyvissä. Yhteisellä päätöksellä siirryttiin läheiselle rakennetulle lagoonille. Herkuteltiin kirsikoilla ja nautittiin aurinkoisesta päivästä. Tais persuskin hieman palaa. Kotimatkalla käytiin kaupassa ostamassa tortilla-aineet - mun ja Jussin vuoro kokata illallinen, heh! 

Laguuni



Pojat torkkui päikkäreillä, niin suuntasin alakertaan kuntosalille. Sen jälkeen mulla olikin tuli perseen alla, sillä Jussi halus kämpän tyhjäksi skype-haastattelun ajaksi. Nopeesti suihkuun ja evakkoon lähibaariin iskän kanssa. Kirjoteltiin siinä pari postikorttia ajankuluksi. Tunnin päästä saatiin lupa palata kämpille, napattiin vielä parit bisset matkan varrelta mukaan. Nälkä alkoi olemaan jo kova, eli saman tien laitettiin töpinäksi tortillojen kanssa. En ees muistanut ottaa kuvaa, kun maha kurni siihen malliin. Bonuksena, Johanna ilmotteli, että oli tullut lasku tullitiestä.. Oltiin tyttöjen kanssa tyytyväisinä ajeltu simät sikkurassa joulun vietosta Brisbaneen suorinta tietä (lue tullitietä). Onneks lasku oli vaan 25 aud. :-D 

Evakko-oluella


Allasosastoa

Seuraavaks Jussi-jekkuilija saa kertoa teille viimeisistä hetkistään Australiassa.. ja lähdöstä aasiaan, vai miten se meni??

xxx
Mimma

Läksiäislahja löytyi laukunpohjalta.. kiitos Romppa ja Emski!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Milduran arki ja ensimmäinen viikonloppu

Haavistot Australiaan!

Hätänen Haavisto vauhdissa