Mildurakupla

Välillä tuntuu, että eletään omassa Mildura-kuplassa täällä, eristyksissä muusta maailmasta. Mildura on kuitenkin ihan kaupunki 32 700 asukkaineen. Täältä löytyy vaikka mitä, kaupat ja ravintolat unohtamatta yöelämää. Sitä mitä Mildurasta ei saa, niin ei ihminen tarvitse. Ehkä se onkin ylipäätään tää hostellielämä, kun pyörii saman porukan kanssa 24/7. Meillä on tietysti Johanna ja Don, mikä on ihanaa! Oonkin tässä miettinyt, että miten näiden muiden päät kestää tässä kuplassa, kun ei oo ulkopuolisia kontakteja. Suurin osa on ollut täällä 2-3 kuukautta. Meijän hostelli sijaitsee keskustan ulkopuolella n. 4km, joten keskustassa ei joka päivä humpustella. Hostellin tien toisella puolella on kuitenkin Mildura Central ostari, josta saa kaiken tarvittavan ja vähän enemmänkin. Meijän Mildura-seikkailut onkin siis lähinnä rajoittunut hostelliin, töihin, ostariin, yöelämään ja siihen mitä on päässyt näkemään Johannan & Donin kanssa.

Heräsin lauantaina vapaapäivään. Huonekaverit oli jo lähtenyt töihin, eli sain rauhassa heräillä. Päätä ei edes jomottanut, vaikka oltiin Audreyn kanssa tanssittu kolmeen saakka yöllä. Suurin osa hostellin asukkaista viettää vapaapäivää sunnuntaina, joten lauantaina on väljempää olla vapaalla, kun ei ole kauheaa häsistä ympärillä. Ei muutaku rasvat pintaan ja biksut päälle – töistä tulleista aurinkorajoista on päästävä eroon! Ulkona odotti kuitenkin pettymys. Ei ollutkaan lämmin, ehkä sillä oli vaikutusta, että kello oli vasta 9:30.  Menin kuitenkin katsomaan poolille, josko siellä joku olisi. Yllätykseksi tytöt oli jo hereillä ja oli terdellä. Liityin heidän seuraan ja kuunneltiin musiikkia samalla kun nautittiin aamupalaa. Päivän lämmetessä siirryttiin altaalle nauttimaan auringosta. Jussikin heräili jossain vaiheessa ja kampesi poolille sipsien ja kokiksen kanssa.

Vertailtiin rusketusta

Käytiin porukalla myöhäisellä lounaalla Hungry Jacks’issa. Halvat hinnat houkutteli reppureissaajia. Oli kyllä järkyttävää kuraa, eipähän tarvii enää mennä. Ranskalaisetkin jäi syömättä. Se kertoo jo paljon. Jussi meni päikkäreille, kun päästiin kotiin. Jäätiin tyttöjen kanssa altaalle hengailemaan ja nauttimaan vielä lämmittävästä auringosta. Kuunneltiin kaikkia legendaarisia menneitä hittejä Ricky Martinin Maríasta K-Maron Femme like you ja Daruden Sandstormista Ylviksen What does the fox say. Jossain vaiheessa kipitin valmistautumaan iltaan, sillä oltiin sovittu treffit Johannan ja Donin kanssa.

Illalla meidät noudettiin hostellilta. Mentiin syömään Cafe Pizza ravintolaan Milduran keskustaan. Siellä on kuulemma MIlduran parhaat pizzat, näin mun pomokin totesi perjantaina töissä. Eikä kyllä ole kieltämistä, pizza oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Otin puolet mukaan dogibagiin. Oli mukavaa istua iltaa ja jutella niitä näitä. Syömisen jälkeen mentiin vielä keilaamaan. Viime kerrasta olikin jo melkein vuosi. Vähän kyllä jännitti, että mitä tästäkin nyt taas tulee. En oo koskaan ollut mikään keilauksen priimus. Positiiviseksi yllätykseksi en kummassakaan pelissä tullut vikaksi, vaikka välillä näyttikin pahasti siltä. Ekan pelin vei Jussi, ja tokan Don. Tänä viikonloppuna Mildurassa oli festarit MIldura Show, jossa koko kaupunki on viettämässä päivää ja iltaa. Sen takia saatiinkin nautiskella keilauksesta kaikessa rauhassa. Illan kruunasi Mildura Shown ilotulitus, joka katseltiin autosta. Liikenne pysähty, sillä kaikki katsoi ilotulitusta. Don sanoikin, että monena uutena vuotena ei oo edes mahdollista ampua raketteja, sillä metsäpalovaara on liian suuri.

Kotiin palattua mun huoneessa oli täydet geimit menossa. Briteillä oli megabileet käynnissä, musiikki pauhas ja viini virtas. Mainitsin ennen huoneeseen menoa, että nousen aamulla 5:40 töihin. Se ei kuitenkaan heidän menoaan estänyt. Meno jatkui klo 2 asti yöllä, jonka aikana makkarissa rampattiin moneen otteeseen (olin ainut ketä siellä nukkui). Valot oli päällä vähän väliä ja ovea jätettiin auki. Ehdin nukkumaan puolituntia, kunnes osa porukasta tuli takaisin kaupungilta. Sitten olikin jatkojen aika. Musiikki alkoi taas soimaan ja ihmiset huutamaan. Kämppiskin tuli kaverinsa kanssa alapetiin nukkumaan. Meno rauhottui vähän ennen neljää. Sain ehkä 2h nukuttua tän yön aikana. Uni maittoi vielä työmatkalla autossa.

Töissä opittiin uutta – päästiin sitomaan oksia. Risteytettiin viinintaimia sitomalla imupinnat yhteen kuminauhalla. Ei kauheesti auttanut teipit tai kumihanskat sormissa, sillä rakothan siitä tuli. Siinä oli sitten sormet ja perse ruvella, kun oli istunut ja sitonut 8 tuntia. Alkoi pikkuhiljaa tympimään siinä päivän mittaan koko työpaikka, vähäiset unet takana tietysti edesauttoi tilannetta. Kotiin palattua pääsin avautumaan Audreylle ja lähdettiin hakemaan lohdutussuklaata. Colesista löytyi myös Daim –patukoita!! Oli pakko ostaa Jussille tuliaiseksi. Fazeri olis ollu tietty parempaa, mut osaa ne ruattalaisetkin! Illalla vielä tuli puheeksi työkavereiden kanssa työt ja kävi ilmi, että aika monet on finaalissa töiden kanssa ja odottaa jo, että pääsee vaihtamaan työpaikkaa. Ei se työ (välttämättä), mutta työnjohtaja. Uni maittoi illalla aikasin jostain kumman syystä.

Uni maittoi vielä kotimatkallakin

Maanantaina olikin jo parempi fiilis töissä, vaikka saatiin kokoaika piikittelyä työnjohtajalta. Loputkin fiilikset siihen henkilöön meni, kun se haukkui meidän työkaveria tyhmäksi ihan avoimesti ja nauroi hessuhopo-naurua päälle. Not cool. Esi-istutettiin koko päivä Robinvalessa. Eväänä oli toissapäiväiset perunat ja jauhelihakastike - makuelämys sekin syödä annos kylmänä. Siellä tosiaan ei ole mikroa millä lämmittää ruokaa. Oli ihana palata töistä kotiin pitkän päivän jälkeen, kun Jussi-äiti oli tehnyt kanasalaatin valmiiksi. Nautittiin salaatit altaalla ja nautittiin auringosta. Pulahdettiinpa tyttöjen kanssa vielä veteenkin virkistykseksi. Ilta menikin kauppareissulla ja eväitä tehdessä seuraavalle päivälle.

Jauhelihakastikkeet kylmänä

not too motivated

my happy place

Jossain vaiheessa, kun Mildurakupla poksahtaa niin olo on varmasti helpottunut ja onnellinen, mutta samalla haikea. Täällä on tutustunut niin huippuihin tyyppeihin, joita tulee ikävä. Mukaan toki mahtuu aina pari ei-niin-kivaa-tyyppiä. Reissaaminen on just siks parasta, että saa uusia kavereita, tutustuu uusiin kulttuureihin ja saa kokea uusia asioita. Matkan täytyy vaan jatkua jossain vaiheessa. Vielä kuitenkin saadaan nauttia Milduran tuulista.

xxx

Mimma